Sijoitusvinkit.com

Hauskoja ja yllättävän todentuntuisia sijoitusvinkkejä.

Buffetin imitoiminen kannattaa

Forbesin miljardööriluettelon pronssisijaa hallitsevan Warren Buffetin nettoarvo on noin 75 miljardia euroa. Vertailun vuoksi Suomen valtion budjetti — jota kutsutaan fiinimmin talousarvioesitykseksi — vuodelle 2019 on vain 43,9 miljardia euroa. Näin ollen jos yksi ainoa ihminen on periaatteessa yhtä ansaintakykyinen kuin viisimiljoonainen Suomi, lienee Buffet tehnyt elämänsä varrella hyviä sijoituspäätöksiä.

Buffetia voidaan pitää maailman menestyneimpänä sijoittajana. Ehkä tekemällä samoja ratkaisuja omien sijoitusten suhteen voi välttää sekä karikkoja, että maksimoida oman sijoitusvarallisuuden tuoton. Ehkä kaikkein tärkein huomio, jonka voi tehdä tutkimalla Warren Buffetin elämää, on se, että hän teki ensimmäisen sijoituksensa vain 11-vuotiaana. Hän jatkaa sijoittamista edelleen huolimatta siitä, että herralla on ikää 88 vuotta. Voidaan siis ajatella, että kannattaa ryhtyä sijoittamaan jo nyt ja jatkaa sitä niin kauan kuin mieli pysyy virkeänä.

Edellä mainitun lisäksi Buffet suosii seuraavaa luetteloa tehdessään sijoituspäätöksiä:

  • Kannattaa sijoittaa vain niihin asioihin, jotka itse ymmärtää.
  • Halpojen, niin sanottujen ”alihintaisten”, sijoituskohteiden tunnistaminen on tärkeää.
  • On syytä etsiä sellaisia kohteita, jotka kestävät ajan hampaan nakertamisen.
  • Kun sijoituskohdetta johdetaan hyvin — se on oikein hyvä signaali.
  • Vaikeina aikoina kannattaa toimia aggressiivisesti.
  • On ajateltava pitkällä tähtäimellä.

Buffetin yrityksellä, Berkshitre Hathaway’lla, on portfoliossaan eniten Applea, Bank of Americaa, Wells Fargoa, Coca-Colaa, American Expressiä, Kraft Heinziä, U.S. Bancorpia, JPMorgan Chasea, Moody’siä ja Bank of New York Mellonia. Edellisestä nimiluettelosta nähdään, että kaikki ovat suuria firmoja ja useimmat niistä ovat joko pankkeja tai rahoituslaitoksia.

Lue myös kahden minuutin pituinen sijoitusopas.